Siirry pääsisältöön

Muutoksen tuulia

Kuten huomaatte, on blogi viime tekstin jälkeen taas päässyt vaipumaan hiljaisuuteen. Tälle on kuitenkin ihan hyvä peruste.

PRESSpaja käy läpi hurjaa muodonmuutosta. PRESSillä on aloittanut ihan mieletön määrä uusia tyyppejä, ohjaajakokoonpano on muuttunut, ja asia joka blogihiljaisuuteen eniten on vaikuttanut on verkkojulkaisumme Pajakunnan Kansa.

Jonkin aikaa takaperin minä ja Katri totesimme haluavamme tehdä enemmän töitä lehden eteen. PRESSillä on niin paljon lahjakasta porukkaa, että oli lähes sääli tyytyä lehden aiempaan tasoon. Me pystytään parempaan! Aiemmin Pajakunnan Kansa on kursittu kasaan Officen Wordilla. Ei hyvä. Tästedes lehti tehdään ihan oikealla taitto-ohjelmalla, Officen Publisherilla. Oikein hyvä. Lehden sisältö ja ulkoasu pyritään tekemään yhtenäisemmäksi, kiinnostavammaksi ja kaikin puolin enemmän meidän näköiseksi.

Tarkoituksena oli, että lehti tulisi ulos joka kuun viimeisenä arkipäivänä, mutta muutostöihin muiden kiireiden ohella on mennyt odotettua enemmän aikaa. Lähipäivinä uusi, entistä parempi lehti kuitenkin tulee ulos.

Tässä pientä esimakua tulevasta lehdestä. 

Toinen blogia koskeva muutos koskeekin blogin kirjoittajaa. Minä jatkan kirjoittelua edelleen aina ehtimiseni mukaan, mutta koska Katri ja minä otimme päävastuun lehdestä, on aika avata blogin kirjoittaminen koko PRESSpajan tehtäväksi. Vastaisuudessa juttuja tulee siis muiltakin kuin minulta, ja toivon mukaan tämän johdosta myös oikeasti järkevään tahtiin!

Ps. Kiitos vielä kaikille edellistä tekstiä jakaneille ja lukeneille. Ihan mieletön määrä lukukertoja! Tuntui hyvältä, ettei avautumiseni kaikunut kuuroille korville, ja kuulemani mukaan siitä oli ihmisille myös apua ja iloa. Ootte ihania kaikki 

- Henna

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ranta-arvostelu #5 - Varvinrannan uimaranta

Olemme ottaneet tehtäväksemme arvostella Porin lähistöllä olevia yleisiä uimarantoja. Arvosteluihin olemme rakentaneet viiden kategorian pisteytyksen. Jokaisesta rannasta annamme arvosanan näiden kategorioiden keskiarvon mukaan. Arvostelukategorioista voit lukea enemmän ensimmäisestä ranta-arvostelusta. Varvinrannan Uimaranta           Osoite: Kanikarintie 11, 28190 Pori           Vesistön tyyppi: Meri           Matka Porin keskustasta: 17 km Varvinrantaan ajaessa on helppo harhautua väärälle reitille. Ensin ajetaan pitkän matkaa pitkin Lyttyläntietä, kunnes käännytään Varvintielle ja viimeiseksi Kanikarintielle. Sitten saavutaan Y-haaraan, josta on mentävä oikealle, mutta kylttiä tässä haarassa ei ole. Vasemmalle vievä tie johdattaa rannan vieressä olevalle venesatamalle. Lopulta löytyvä hiekkaranta on pieni, kaislikon ympäröivä. Se sijaitsee piene...

Ranta-arvostelu #3 - Las Palus

Olemme ottaneet tehtäväksemme arvostella Porin lähistöllä olevia yleisiä uimarantoja. Arvosteluihin olemme rakentaneet viiden kategorian pisteytyksen. Jokaisesta rannasta annamme arvosanan näiden kategorioiden keskiarvon mukaan. Arvostelukategorioista voit lukea enemmän ensimmäisestä ranta-arvostelusta. Las Palus         Osoite:  Uimarannantie, 29350 Kullaa         Vesistöntyyppi: Järvi (Palusjärvi)         Matka Porin keskustasta: 18 km Las Palus on Kullaalla sijaitseva uimaranta. Se sijaitsee vajaan parinkymmenen kilometrin päässä Porin keskustasta. Rannalle käännytään Harjulantieltä ja tulevaan käännökseen ohjaavat näkyvät kyltit. Silti pieni tie saattaa olla hiukan huomaamaton. Hyvin nimetty Uimarannantie on alussa erittäin pomppuinen, joten ajovauhtia kannattaa hillitä huolella. Parkkeeraukseen on hyvin tilaa. Rannalla on reilusti tilaa muutenkin. Nurmikkoa riittää ja hiekka-aluettakin...

Ranta-arvostelu #1 - Ahlaisten Uimaranta

Olemme ottaneet tehtäväksemme arvostella Porin lähistöllä olevia yleisiä uimarantoja. Arvosteluihin olemme rakentaneet viiden kategorian pisteytyksen. Jokaisesta rannasta annamme arvosanan näiden kategorioiden keskiarvon mukaan. Selitän vielä nopeasti kategoriamme. Matka Porin keskustasta on ainut kategorioista, jossa on selvä, mitattava arviointi. 5 km keskustasta saa 5 tähteä, 15 km on 4 tähteä, 20 km 3 tähteä, 30 km 2 tähteä ja yli 30 km saa 1 tähden. Ilmoitamme myös tarkan kilometrimäärän arvosteluissamme. Arvioimme myös rannan löytämisen helppouden . Onko rannalle ajettava pientä pururataa ja onko tienviitat helposti havaittavissa? Veden ja pohjan laatu on ainakin meille tärkeä kategoria. Veden kirkkaus ja puhtaus vaikuttavat sekä pohjan kivisyys tai mutaisuus. Ympäristön seesteys viittaa rantaa ympäröivän alueen kauneuteen, siisteyteen ja muutenkin miellyttävyyteen. Tilojen ja rakennusten kunto on viimeinen kategoriamme. Onko rannalla pukuhuoneita tai huussia ja ov...