Porin Nuorten Työpaja

Sanotaan, että elämä on täynnä mahdollisuuksia, joten kun minulle tarjottiin mahdollisuutta ryhtyä kirjoittamaan Porin Nuorten Työpajan blogiin, luonnollisesti tartuin siihen… sanotaan vaikka innokkaasti. Nyt on kuitenkin virallinen ”Muutosten Syksy” (kysykää vaikka keneltä. Tämä on ihan kansainvälinen juttu.) Aluksi minun pitäisi varmaan kertoa jotain itsestäni. Se kuuluu kuvioon, jotta lukijat saisivat paremman kuvan ihmisestä joka (kenties) tulevaisuudessa tulee kirjoittamaan (kenties) mielenkiintoisia anekdootteja elämästä pajalla. Mutta että edes jotain jäisi mielikuvituksen varaan, olen sensuroinut tietyt kohdat elämäntarinastani. Olen *piip* -vuotias nainen, ja vaikka tällä hetkellä asun Porissa olen alun perin kotoisin *piip* . Opiskelin *piip* , mutta jo oppilaitokseen astuessani tiesin, että tuskin saisin siitä elinikäistä ammattia. Olen myös opiskellut *piip* -alaa. Töitä olen tehnyt heikosti ja harvakseltaan, esimerkiksi *piip* ja *piip* . Pajalle minut lähetettii

Kuten huomaatte, on blogi viime tekstin jälkeen taas päässyt vaipumaan hiljaisuuteen. Tälle on kuitenkin ihan hyvä peruste. PRESSpaja käy läpi hurjaa muodonmuutosta. PRESSillä on aloittanut ihan mieletön määrä uusia tyyppejä, ohjaajakokoonpano on muuttunut, ja asia joka blogihiljaisuuteen eniten on vaikuttanut on verkkojulkaisumme Pajakunnan Kansa. Jonkin aikaa takaperin minä ja Katri totesimme haluavamme tehdä enemmän töitä lehden eteen. PRESSillä on niin paljon lahjakasta porukkaa, että oli lähes sääli tyytyä lehden aiempaan tasoon. Me pystytään parempaan! Aiemmin Pajakunnan Kansa on kursittu kasaan Officen Wordilla. Ei hyvä. Tästedes lehti tehdään ihan oikealla taitto-ohjelmalla, Officen Publisherilla. Oikein hyvä. Lehden sisältö ja ulkoasu pyritään tekemään yhtenäisemmäksi, kiinnostavammaksi ja kaikin puolin enemmän meidän näköiseksi. Tarkoituksena oli, että lehti tulisi ulos joka kuun viimeisenä arkipäivänä, mutta muutostöihin muiden kiireiden ohella on mennyt odotettua enem

No nyt tulee painavampaa settiä.  Anteeksi, läheiset jotka tätä luette. En osaa enkä tykkää puhua yksityisasioistani. Kyllä te tiiätte.  Aloitin pajalla huhtikuussa. Minut määrättiin tänne kuntouttavaan työtoimintaan virallisesti pitkittyneen työttömyyden johdosta, ja tätä olen ihmisille kertonutkin.  Painavampi syy kuntouttavalle oli se, että työllistymistoimiston yhteyshenkilö, sairaanhoitaja sekä heidän kauttaan tapaamani psykiatrinen sairaanhoitaja olivat todella huolissaan mielenterveydestäni ja masennuksestani. Piirit olivat kuulemma liian pienet, ja heidän sanojensa mukaan tarvitsin kipeästi elämääni sisältöä. Ikuisena vastarannan kiiskenä vänkäsin vastaan. En halunnut tutustua ihmisiin. En halunnut aikataulutettua rytmiä ja asioita joita on pakko tehdä. Niin kuin aamuisin sängystä nouseminen. En halunnut päästä eroon masennuksestani, sillä se oli ollut oleellinen osa identiteettiäni kymmenen vuotta. Miten ihmeessä ihmisen kuuluu olla, jos se ei halua kuolla?