Olipa kerran muuan Örmy-pupu, joka oli aivan yksin. Se ei häntä haitannut, sillä hän viihtyi hyvin yksinään, eikä ystäviä kaivannut. Päivästä toiseen hän istui kolossaan, murisi ja ratkoi rubikin kuutiotaan. Välillä hän saattoi käydä ikkunalla katselemassa maailmaa, mutta nähdessään muiden eläinten hauskanpidon ja kuullessaan naurun, häntä alkoi vain suututtaa. Lisäksi hänen vanhempansa yrittivät aina järjestää hänelle ties millaisia harrastuksia, he kun halusivat hänelle vähän kavereita ja tekemistä. Örmy-pupu ei tähän kuitenkaan suostunut. Hän jatkoi syrjäytymistään kolossaan, eikä suostunut koskaan ulos astumaan. Eräänä päivänä Örmy-pupu oli tavalliseen tapaansa istuskelemassa ikkunalla, kun tuuli kuljetti ihmeellisen paperin päin ikkunaa. Pupu pelästyi tätä pudoten penkiltä, ja kirosi noustessaan takaisin ylös. Hän alkoi lukea, mitä mystisessä paperissa oikein sanottiin. Örmy huomasi sen olevan mainos jostain ihme iltapajasta, joka järjestettäisiin tänä iltana. ”Pyh, m