Ilmapiiriongelmista

Haluaisin puhua yhdestä omituisesta asiasta, johon kiinnitin huomiota jo ensimmäisinä viikkoinani pajalla. Minulla on ollut vaikeuksia pukea se sanoiksi, mikä kirjalliset lahjani tuntien on jo itsessään omituista. Se ei ole varsinaisesti mikään konkreettinen asia tai esine, olisi paljon helpompi kuvailla esimerkiksi hämmentävää tapettivalintaa kuin ilmapiiriin liittyvää ilmiötä. Ja juurikin ilmapiiriin liittyvä ilmiö minua on hämmentänyt. 

Kutsutaan sitä vaikka yhteishengeksi.

Tarkoitan sitä omituista ilmiötä, että ihmiset vaikuttavat tulevan toimeen keskenään. Toisilleen entuudestaan tuntemattomat ihmiset moikkailevat aamuisin. Keskustelevat ruokapöydän ääressä. Eivätkä pelkästään säästä. Olen käynyt keskusteluita niin tyhjänpäiväisen pinnallisista, poliittisesti epäkorrekteista kuin filosofisistakin aiheista, ihmisten kanssa joiden nimiä en edes tiedä. Tai vielä pahempaa, jostain syystä tiedän heidän nimensä.

En tietenkään kritisoi. Tai no, ehkä vähän. Missä on kyräily? Missä on perisuomalainen apatian ja tuppisuisuuden ilmapiiri jossa kenellekään ei keskustella, eikä ainakaan tunneta mitään yhteishenkeä. Jos ja kun täällä apatiaa tai masennusta tuntee, siitäkin voi avautua ja löytää samanhenkistä seuraa.

Hirvittävän… luonnotonta. 

Kaipaan vahvempaa hierarkiaa, jossa auktoriteettihahmojen kanssa ei vitsailla ja kaikki ovat niin klikkiytyneet omiin porukoihinsa, etteivät edes suostu tiedostamaan tiettyjen ihmisten läsnäoloa. Tuokaa takaisin vahvempi kyräilykulttuuri!

"Rakkaudella", Laura