Siirry pääsisältöön

Joulua.



On monta erilaista tapaa juhlistaa vuoden viimeistä kuukautta. Tahdon joululahjaksi tarjota muutaman vaihtoehtoisen tavan viettää joulua. Näistä saattavat omansa löytää sellaisetkin ihmiset, joiden persoonaa eivät perinteiset juhlatavat lämmitä.

Pikkumaista joulua
On aika kaivaa edellisvuoden joulukortit esille, tehdä lista ihmisistä keneltä sellaisen sai ja sitten lähettää kortti vain listasta löytyville henkilöille. Jos tuli edellisvuonna läheteltyä jouluntoivotuksia jokaiselle pikkuserkulle, voi heidät tänä vuonna huoletta unhoittaa, jos he eivät viime vuonna toivotuksiisi vastanneet. Korkeamman tason joulukyräilijä tekee tietysti joka vuosi listan saamistaan lahjoista ja tarkistaa netistä niiden vähittäismyyntihinnat. Jos tuli edellisvuonna ostettua kumppanille kolmensadan euron edestä elektroniikkaa ja omasta paketista paljastui paistinpannu, voi tänä vuonna rauhassa käyttää rakkaimpansa lahjaan kaksinumeroisen summan. Hyvää joulua vain niille, jotka sen ansaitsevat.

Altruistista joulua
Tee jotain hyvää. Lahjoita ruokaa ja vaatteita niitä tarvitseville. Luovuta verta. Joulu on tunnetusti antamisen aikaa, kukin tulkitkoon sen tavallaan. Hyväntekeväisyys lämmittää mieltä, ja sillä on hyvä rehvastella lähipiirille.

Epäjoulua
Unohda jouluruoat (hei, suurin osa niistä on kuitenkin hirveitä), älä lahjo ketään (kuin korkeintaan itseäsi), äläkä missään nimessä hanki joulukuusta. Syö mielenosoituksellisesti yksin kotona pakastepizzaa ja tee rästiin jääneitä paperitöitä. Joulun viettäminen on kuitenkin mielikuvituksettomien amatöörien hommaa, ja vanhoja perinteitä noudattavat vain ne, joilla ei ole pokkaa kehittää uusia.

Työpajamaista joulua
Juo paljon kahvia, käy keskusteluita erilaisten ihmisten kanssa ja tee välillä jotain rakentavaakin niin, että tunnet itsesi hyödylliseksi ihmiseksi. Etsi suuntaa elämällesi ja pohdi työvoimapoliittisia päätöksiä. Juo lisää kahvia.


Lämpimin terveisin, Laura

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ranta-arvostelu #5 - Varvinrannan uimaranta

Olemme ottaneet tehtäväksemme arvostella Porin lähistöllä olevia yleisiä uimarantoja. Arvosteluihin olemme rakentaneet viiden kategorian pisteytyksen. Jokaisesta rannasta annamme arvosanan näiden kategorioiden keskiarvon mukaan. Arvostelukategorioista voit lukea enemmän ensimmäisestä ranta-arvostelusta. Varvinrannan Uimaranta           Osoite: Kanikarintie 11, 28190 Pori           Vesistön tyyppi: Meri           Matka Porin keskustasta: 17 km Varvinrantaan ajaessa on helppo harhautua väärälle reitille. Ensin ajetaan pitkän matkaa pitkin Lyttyläntietä, kunnes käännytään Varvintielle ja viimeiseksi Kanikarintielle. Sitten saavutaan Y-haaraan, josta on mentävä oikealle, mutta kylttiä tässä haarassa ei ole. Vasemmalle vievä tie johdattaa rannan vieressä olevalle venesatamalle. Lopulta löytyvä hiekkaranta on pieni, kaislikon ympäröivä. Se sijaitsee piene...

Ranta-arvostelu #3 - Las Palus

Olemme ottaneet tehtäväksemme arvostella Porin lähistöllä olevia yleisiä uimarantoja. Arvosteluihin olemme rakentaneet viiden kategorian pisteytyksen. Jokaisesta rannasta annamme arvosanan näiden kategorioiden keskiarvon mukaan. Arvostelukategorioista voit lukea enemmän ensimmäisestä ranta-arvostelusta. Las Palus         Osoite:  Uimarannantie, 29350 Kullaa         Vesistöntyyppi: Järvi (Palusjärvi)         Matka Porin keskustasta: 18 km Las Palus on Kullaalla sijaitseva uimaranta. Se sijaitsee vajaan parinkymmenen kilometrin päässä Porin keskustasta. Rannalle käännytään Harjulantieltä ja tulevaan käännökseen ohjaavat näkyvät kyltit. Silti pieni tie saattaa olla hiukan huomaamaton. Hyvin nimetty Uimarannantie on alussa erittäin pomppuinen, joten ajovauhtia kannattaa hillitä huolella. Parkkeeraukseen on hyvin tilaa. Rannalla on reilusti tilaa muutenkin. Nurmikkoa riittää ja hiekka-aluettakin...

Ranta-arvostelu #1 - Ahlaisten Uimaranta

Olemme ottaneet tehtäväksemme arvostella Porin lähistöllä olevia yleisiä uimarantoja. Arvosteluihin olemme rakentaneet viiden kategorian pisteytyksen. Jokaisesta rannasta annamme arvosanan näiden kategorioiden keskiarvon mukaan. Selitän vielä nopeasti kategoriamme. Matka Porin keskustasta on ainut kategorioista, jossa on selvä, mitattava arviointi. 5 km keskustasta saa 5 tähteä, 15 km on 4 tähteä, 20 km 3 tähteä, 30 km 2 tähteä ja yli 30 km saa 1 tähden. Ilmoitamme myös tarkan kilometrimäärän arvosteluissamme. Arvioimme myös rannan löytämisen helppouden . Onko rannalle ajettava pientä pururataa ja onko tienviitat helposti havaittavissa? Veden ja pohjan laatu on ainakin meille tärkeä kategoria. Veden kirkkaus ja puhtaus vaikuttavat sekä pohjan kivisyys tai mutaisuus. Ympäristön seesteys viittaa rantaa ympäröivän alueen kauneuteen, siisteyteen ja muutenkin miellyttävyyteen. Tilojen ja rakennusten kunto on viimeinen kategoriamme. Onko rannalla pukuhuoneita tai huussia ja ov...