Siirry pääsisältöön

Superia heinäkuuta





Kesää 2018 kutsutaan Porin superkesäksi. Ihan vain siitä syystä, että tänä kesänä SuomiAreenan ja Pori Jazzien lisäksi meillä järjestetään myös asuntomessut. Toisin sanoen hupia hulvatonta riittää koko perheelle, riippumatta siitä minkälaisilla aktiviteeteilla tahtoo vapaa-aikansa täyttää. Superkesällä on myös miinuspuolensa. Toisin sanoen hupia hulvatonta riittää koko perheelle. Kaupunki täyttyy turisteista ja sellaisista paikkakuntalaisista, jotka kerran vuodessa ryömivät kivensä alta osallistuakseen ilonpitoon. Ihmiset valuvat kuin lampaat sinne, minne muutkin. Menovinkkejä jaellaan eri medioissa pilvin pimein. Kesästä voi nauttia kuitenkin myös eri tavoin, esimerkiksi:

Älä lähde kotoa. Varaa ruokaa kaappeihin niin, ettet joudu poistumaan ihmisten ilmoille edes ruokakauppaan.

Valita kaikesta mahdollisesta. Helteestä, sateesta, hyönteisistä ja varsinkin tungoksesta. Yök ihmiset, jotka tulevat mestoille nauttimaan elämästä ja tapahtumista.

Poistu kaupungista. Jazz-viikoksi on oikeastaan parempi linnoittautua vaikka mökille. Tai vuokrata rehdisti hotellihuone toisesta kaupungista. Ensin kannattaa tietysti varmistaa, ettei siinä kaupungissa ole meneillään minkään valtakunnan ”superkesää.”

Superterveisin,
Laura (& lampaiden ystävä Henna)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ranta-arvostelu #5 - Varvinrannan uimaranta

Olemme ottaneet tehtäväksemme arvostella Porin lähistöllä olevia yleisiä uimarantoja. Arvosteluihin olemme rakentaneet viiden kategorian pisteytyksen. Jokaisesta rannasta annamme arvosanan näiden kategorioiden keskiarvon mukaan. Arvostelukategorioista voit lukea enemmän ensimmäisestä ranta-arvostelusta. Varvinrannan Uimaranta           Osoite: Kanikarintie 11, 28190 Pori           Vesistön tyyppi: Meri           Matka Porin keskustasta: 17 km Varvinrantaan ajaessa on helppo harhautua väärälle reitille. Ensin ajetaan pitkän matkaa pitkin Lyttyläntietä, kunnes käännytään Varvintielle ja viimeiseksi Kanikarintielle. Sitten saavutaan Y-haaraan, josta on mentävä oikealle, mutta kylttiä tässä haarassa ei ole. Vasemmalle vievä tie johdattaa rannan vieressä olevalle venesatamalle. Lopulta löytyvä hiekkaranta on pieni, kaislikon ympäröivä. Se sijaitsee piene...

Ranta-arvostelu #3 - Las Palus

Olemme ottaneet tehtäväksemme arvostella Porin lähistöllä olevia yleisiä uimarantoja. Arvosteluihin olemme rakentaneet viiden kategorian pisteytyksen. Jokaisesta rannasta annamme arvosanan näiden kategorioiden keskiarvon mukaan. Arvostelukategorioista voit lukea enemmän ensimmäisestä ranta-arvostelusta. Las Palus         Osoite:  Uimarannantie, 29350 Kullaa         Vesistöntyyppi: Järvi (Palusjärvi)         Matka Porin keskustasta: 18 km Las Palus on Kullaalla sijaitseva uimaranta. Se sijaitsee vajaan parinkymmenen kilometrin päässä Porin keskustasta. Rannalle käännytään Harjulantieltä ja tulevaan käännökseen ohjaavat näkyvät kyltit. Silti pieni tie saattaa olla hiukan huomaamaton. Hyvin nimetty Uimarannantie on alussa erittäin pomppuinen, joten ajovauhtia kannattaa hillitä huolella. Parkkeeraukseen on hyvin tilaa. Rannalla on reilusti tilaa muutenkin. Nurmikkoa riittää ja hiekka-aluettakin...

Ranta-arvostelu #1 - Ahlaisten Uimaranta

Olemme ottaneet tehtäväksemme arvostella Porin lähistöllä olevia yleisiä uimarantoja. Arvosteluihin olemme rakentaneet viiden kategorian pisteytyksen. Jokaisesta rannasta annamme arvosanan näiden kategorioiden keskiarvon mukaan. Selitän vielä nopeasti kategoriamme. Matka Porin keskustasta on ainut kategorioista, jossa on selvä, mitattava arviointi. 5 km keskustasta saa 5 tähteä, 15 km on 4 tähteä, 20 km 3 tähteä, 30 km 2 tähteä ja yli 30 km saa 1 tähden. Ilmoitamme myös tarkan kilometrimäärän arvosteluissamme. Arvioimme myös rannan löytämisen helppouden . Onko rannalle ajettava pientä pururataa ja onko tienviitat helposti havaittavissa? Veden ja pohjan laatu on ainakin meille tärkeä kategoria. Veden kirkkaus ja puhtaus vaikuttavat sekä pohjan kivisyys tai mutaisuus. Ympäristön seesteys viittaa rantaa ympäröivän alueen kauneuteen, siisteyteen ja muutenkin miellyttävyyteen. Tilojen ja rakennusten kunto on viimeinen kategoriamme. Onko rannalla pukuhuoneita tai huussia ja ov...